Uskomatonta - tänäänkin
 | Kristian Meurmanin Jumala on äärettömyys
30-vuotias muusikko Kristian Meurman on julkaissut kolme albumia ja keikkailee kesällä eri puolilla Suomea. Kuuntele, millaiset olivat Kristianin ja vaimonsa Mikaelan häät ja missä asiassa Kristian ei ole omasta mielestään opetettu apina. |
 | Uskoa ei koskaan tuputettu Maarit Hurmerinnalle
56-vuotias muusikko Maarit Hurmerinta toivoo, että ehtii lomailla kesällä keikkailun ja musiikin teon lomassa. Maaritin kaikkien aikojen suurin hitti on vuodelta 1978 Jäätelökesä. Kuuntele, mitä katolisen perheen tytär ajatteli ensimmäisellä luokalla, kun hän luki takerrellen uskontokirjasta luomiskertomuksen. |
 | Pasi Määttänen on opetellut olemaan armollinen itselleen
38-vuotias jääkiekkoilija Pasi Määttänen oli viime kaudella Ilveksen kapteeni. Määttänen on hyökkääjä ja hän on pelannut paitsi Suomessa myös Ruotsin Elitserienissä. Kuuntele, milloin Pasi Määttänen on halunnut rukoilla ja onko hänen toiveisiinsa vastattu. |
 | Pirjo Hassinen nimeää itsensä kristityksi ateistiksi
52-vuotias kirjailija Pirjo Hassinen on julkaissut menestyneistä romaaneja vuoden parin välein 1990-luvulta saakka. Hän ei yleensä tee kirjojaan varten juuri taustatöitä, mutta tänä kesänä hän tutkii historiaa seuraavaa romaaniaan varten. Kuuntele, millainen suhde kirkosta eronneella kirjailijalla on uskoon, kirkkoihin ja Jumalaan. |
 | Elina Salovaara löysi lasten kautta luonnon pyhyyden
40-vuotias Elina Salovaara tunnetaan paitsi televisiorooleistaan niin myös Tampereen teatterin pitkäaikaisena näyttelijänä. Kuuntele, miksi iltarukous saa Elinan ja lapset nauramaan ja mitä mieltä Elina on sunnuntaipäivän vietosta kauppakeskuksessa. |
Uskomatonta-ohjelmassa puhutaan uskoon, kirkkoon ja seurakuntiin liittyvistä aiheista tuoreella otteella, suoraan ja avoimesti. Kuuntele kevään 2010 ohjelmat alta!
Maahanmuuttaja voi löytää työn kirkosta
Kevään viimeisessä Uskomatonta - tänäänkin -ohjelmassa tutustutaan
seurakuntien maahanmuuttaja-
toimintaan ja kuullaan maahanmuuttajien
työllistämisestä.
Ohjelmassa haastatellaan maahanmuuttajien toimintaryhmässä käyvää Hanaan Al-Audaa, Nekalan pajan ohjaajaa Parvaneh Zakeria, maahanmuuttajatyön ohjaajaa Anneli Hukaria, vapaaehtoistyöntekijä Marja Soiniota ja yhteiskunnallisen työn diakonia Heidi Repoa. Toimittajana on Satu Juoperi.
Kuuntele ohjelma tästä.
Sosiaalifoorumi - miksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät
Tampereen sosiaalifoorumi kokoaa jälleen 21. - 22.5. 2010 yhteen kirjavan joukon järjestöjä ja ihmisiä keskustelemaan maailman muuttamisesta. Tampereen ev. lut. seurakuntien edustajana foorumissa alustaa päihde- ja kriminaalityön johtava diakoni Marko Ajanki. Tampereen foorumia on alusta asti ollut organisoimassa seurakuntien yhteiskunnallisen työn johtaja Ilkka Hjerppe. He ovat Uskomatonta - tänäänkin ohjelman vieraina keskustelemassa eriarvoisuudesta ja köyhyydestä. Köyhyys lisääntyy jatkuvasti Toisaalta hyvinvointi jakaantuu entistä epätasaisemmin, joten kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Näin ei tapahdu vain maailmalla, vaan myös meillä Suomessa. Ohjelman toimittaa Kristiina Kestinen
Kuuntele ohjelma tästä.
Kristillisyys unohtuu kasvattajilta
Jäävätkö tämän päivän lapset ilman kristillistä kasvatusta? Mitä siitä seuraa? Toimittaja Juhani Vahtokari keskustelee Uskomatonta – tänäänkin -ohjelmassa 9. toukokuuta kasvatuksen asiantuntijoiden kanssa tämän päivän tilanteesta.
Kuuntele ohjelma tästä.
Miten kirkko voi toimia verkossa?
Ohjelmassa keskustellaan siitä, miten uskontoa voi ja kannattaa vielä internetiin. Pastori Heli Airikka oli vuoden ajan mukana City-lehden sivuilla olevassa kirkon keskusteluryhmässä Rakkauden ammattilaiset. Hän koki pystyneensä auttamaan siellä nuoria ihmisiä heidän ongelmissaan eri tavalla kuin tavallisessa papin työssä. Nuorisotyönohjaaja Jussi Kosonen on yksi Kirkkohallituksen palkkaamista verkkokeskustelijoista. Hän kertoo, miten kirkko tavoittelee lapsia ja varhaisnuoria verkossa.
Kuuntele ohjelma tästä.
Elämäntarinaryhmässä katsotaan menneeseen
Mitä ovat elämäntarinaryhmät? Tähän kysymykseen vastaa Sisko Vuoriranta. Hän on yksi Seniori-instituutin vapaaehtoisista elämäntarinaryhmien vetäjistä. Seniori-instituutti on Tampereen kaupunkilähetyksen projekti, jolla pyritään luomaan yhteisöllisyyttä ja hyvää yhdessä oloa ikäihmisten elämään monipuolisen ryhmätoiminnan keinoin. Seniori-instituutin muusta toiminnasta kertoo ohjelmassa projektityöntekijä Riitta Harilo. Ohjelman toimittaa Kristiina Kestinen.
Kuuntele ohjelma tästä.
Uskonnon opetus uhattuna
Juhani Vahtokarin vieraina ovat hiippakunnan kasvatusasiain sihteeri Mikko Sulander ja peruskoulun opettaja Ulla Friman. He keskustelevat Opetushallituksen uudesta tuntijaosta, jossa on vaarana uskonnon opetuksen lopettaminen tai ainakin minimointi.
Kuuntele ohjelma tästä.
Elämyksellisyys rikastaa uskoa
Pääsiäispäivänä Uskomatonta - tänäänkin -ohjelmassa keskustellaan pääsiäisperinteista ja elämyksellisyydestä. Kulttuurintutkija ja Vapriikin näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi kertoo siitä, mistä pääsiäisperinteemme ovat lähtöisin ja pohtii elämyksellisyyden merkitystä niissä. Hiippakuntakanttori ja harmonisen laulun opettaja Aija-Leena Ranta taas miettii elämyksellisyyden merkitystä kirkon toiminnassa ja erityisesti opettamassaan harmonisessa laulussa.
Kuuntele ohjelma tästä.
Pääsiäinen on sama kuin varpu ja muita lasten juttuja
Palmusunnuntain ohjelmassa Takahuhdin pappilan päiväkerholaiset muistelevat, mitä pääsiäisenä juhlitaan. Lapsityönohjaaja Raija-Liisa Vuorio kertoo, miten lapsille kannattaa puhua pääsiäisestä ja millaista ohjelmaa perheille järjestetään Lasten katedraalissa. Toimittajana Miia Kaarlela.
Kuuntele ohjelma tästä.
Missä onni luuraa?
Ohjelmassa kuullaan Tampereen pääkirjasto Metsossa asioimassa olleiden ihmisten arvioita omasta onnestaan. 36-vuotias Ira pitää itseään kohtuullisen onnellisena, mutta myöntää, että elämä on säntäilyä paikasta toiseen, eikä itsensä kuuntelemiselle jää juuri aikaa. Viisikymppinen Jaakko on tyytyväinen, että on päässyt irti alkoholismista. 70-vuotias Tarja on löytänyt iän myötä kyvyn iloita jokaisesta hetkestä.
Tutkija Päivi Salmesvuori vastaa kysymyksiin siitä, olivatko ihmiset aikaisemmin onnellisempia kuin nyt, etsiikö nykyihminen onnea vääristä asioista ja mistä sen onnen oikein voisi löytää. Toimittajana Miia Kaarlela.
Kuuntele ohjelma tästä.
Kirkkojen arkkitehtuuri
Voiko kirkossa olla taidetta? Mikä tekee kirkosta kirkon? Millainen on nykyaikainen puukirkko? Näitä kysymyksiä pohtii arkkitehti Anssi Lassila.
Lassila on suunnitellut muun muassa Kärsämäen paanukirkon ja ollut mukana suunnittelemassa Klaukkalan ja Kuokkalan kirkkoja. Toimittajana on Satu Juoperi.
Arkkitehti Anssi Lassila luennoi aiheesta tämänpäivän puukirkot Tampereella Metson isossa salissa 21.4. kello 18-20.
Kuuntele ohjelma tästä.
Pispalan kirkko iskee huumorilla
Tamperelaiset tuntevat jo hyvin Pispalan kirkon kohdalla olevan omaperäisen tolppamainoksen. Siinä on aina jokin osuva ja rohkea iskulause. Joulun alla julisteessa oli teksti: "Laskettu aika - 25. 12!"
Nyt, talviolympialaisten aikaan ehtollismaljan kuvan päällä on teksti "Lohdutuspalkinto".
Idean isä, kymmenien taulujen laatija on Harjun seurakunnan kappalainen, pastori Jukka-Pekka Ruusukallio on ohjelmassa Juhani Vahtokarin vieraana.
Ruusukallio kertoo, että inspiraatio iskee aina silloin tällöin, vaikkapa hiihtolenkillä.
- Muistan erään aamun. Olin tulossa Epilän suunnasta Pispalan kirkkoon ja autojono oli valtava. Kymmenkunta autoa oli kääntymässä ennen minua kirkon pihaan. Sillä hetkellä kirkastui yksi aihe, Ruusukallio muistaa. Pian taulussa sanottiinkin: "Käänny sinäkin kirkkoon pyhänä kello 10!
Kuuntele ohjelma tästä.
Miksi ruokaa ei enää arvosteta?
Juhani Vahtokarin vieraana on lääninrovasti, kirkkoherra Risto Takkinen. Miehet keskustelevat ruokaan liittyvistä vaikeista kysymyksistä: Miksi ruokaa ei arvosteta kuten ennen? Miksi meidän ylijäämällämme ei voida auttaa lähialueen ruoan tarpeessa olijoita? Miksi ylimääräistä viljaa ei voida viedä maailman nälkää näkeville ihmisille, vaan sitä aiotaan kehittää polttoaineeksi?
Paaston aika alkaa ensi viikolla. Mikä sen merkitys on luterilaisessa kirkossa? Ehkä meidän olisi syytä miettiä uudelleen suhtautumisemme "Jumalan viljaan" ja miettiä mitä jokapäiväinen leipä tarkoittaa. Paasto ei liity vain ruokaan, vaan se voi tarkoittaa nautinnoista pidättäytymistä, hiljentymistä ja itsetutkistelua.
Risto Takkinen, kuva: Hannu Jukola
Kuuntele ohjelma tästä.
Erään työttömän tarina
Vuoden 2009 lopussa Tampereen työttömyysaste oli hieman yli 14 prosenttia. Työttömiä työnhakijoita ja lomautettuja oli runsaat 29 000. Luku on kasvussa viime vuodesta.
Vuoden toisessa Uskomatonta-ohjelmassa oman tarinansa kertoo Pirkkalassa asuva Tapio Viljanen. Hän jäi työttömäksi Volvon tehtaalta vuonna 2008. Hän on onnistunut sittemmin työllistämään itsensä yrittäjänä. Viinikan seurakunnan diakoniapappi ja työpaikkapappi Ismo Kunnas taas pohtii työttömyyttä työpaikkapapin näkökulmasta.
Toimittajana on Satu Juoperi
Työpaikkapappi Ismo Kunnas (vas.) ja Tapio Viljanen, kuva: Hannu Jukola
Kuuntele ohjelma tästä.
Miksi nuoret häviävät kirkon piiristä rippikoulun jälkeen?
Tähän kysymykseen etsitään vastausta uuden radio-ohjelmasarjan Uskomatonta – tänäänkin ensimmäisessä jaksossa.
Aiheesta on keskustelemassa kaksi rap-artistia: Hannibal (kuvassa vasemmalla) ja Daikini.
Tampereella asuva Hannibal Stark on tehnyt kantaaottavaa hiphopia 15 vuotta. Hän erosi kirkosta puolitoista vuotta sitten. Hannibal kuvaa maailmankatsomustaan darwinistiseksi.
Daikini asuu Helsingissä, jossa viimeistelee teologian opintojaan. Hänen suunnitelmissaan on valmistua tulevaisuudessa papiksi.
Keskustelua vetää toimittaja Miia Kaarlela. kuva: Hannu Jukola
Kuuntele ohjelma tästä.